Huhtikuu 21, 2009

Vegaaniset vihreä tee -muffinssit kuorrutteella ja azuki-paputahnalla

Vihreä tee -muffinssi

Vihreä tee -muffinssi

Nämä muffinssit herättivät pientä ennakkoluuloa kun niitä tarjoilin siskoni syntymäpäiväjuhlilla, mutta taidettiin niistä silti tykätä. Muffinsseissa käytetty vihreä tee on siis jauhemuodossa eli matchaa, jota varsinkin japanilaiset käyttävät monenlaisissa ruoissa mausteena. Azuki-paputahna ovat ruskeaa, makeaa mönjää, joita saa säilykkeenä.

Muffinssitaikina:

  • 2 dl vehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • ½ tl ruokasoodaa
  • ½ tl suolaa
  • 1-1,5 dl sokeria
  • 1 dl soija-, riisi- tai kauramaitoa (epävegaaneille maitoa)
  • ½ dl rypsiöljyä
  • 1 tl omenaviinietikkaa
  • 1 tl vanilja-aromia tai maun mukaan vanilja/vanilliinisokeria
  • mantelirouhetta tai mantelilastuja
  • matcha-jauhetta maun mukaan (joitakin ruokalusikallisia)

Laita uuni lämpiämään 225 asteeseen. Muffinssien kohoamisen parantamiseksi voit laittaa uunin pohjalle uuninkestävän astian, jossa on hieman vettä.

Taikinaa

Taikinaa

Sekoita yhdessä kulhossa vehnäjauhot, leivinjauhe, ruokasooda ja matcha-jauhe. Toisessa sekoita ja vatkaa loput ainekset keskenään. Lisää jauhot taikinaan ja sekoita. Maista!

Muffinssit paistamisen jälkeen, vaikka väritys jäisi vihertävämmäksikin ei se haittaa

Muffinssit paistamisen jälkeen, vaikka väritys jäisi vihertävämmäksikin ei se haittaa

Asettele uuninpellille paperisia muffinssivuokia tai jos käytät metallisia, rasvaa ne ensin. Täytä vuoat taikinalla vähintään puoli väliin vuokaa tai lähes pintaan asti riippuen siitä, kuinka paljon haluat muffinssien kohoavan yli vuoan reunan. Laita uuniin ja odota kypsymistä. Muffinssit ovat kypsiä kun taikina ei tartu tikkuun/haarukkaan, jonka tökkäiset niiden keskelle. Ota muffinssit uunista ja jäähdytä.

Kuorruteohjeet:

  • soijavispikermaa, kookoskermaa, kauravaniljakastiketta tai epävegaaneille tavallista vispikermaa
  • tomusokeria
  • matcha-jauhetta
  • (vanilja-aromia)

Kerman tulee olla kylmää ennen vatkaamista, muuten se ei vaahtoudu. Kuten minttusuklaamuffinssien kuorruteohjeessa jo aiemmin mainitsin, jos käytät kookoskermaa, muista että kookoksen maku on vahva ja luultavasti tunkee matchasta huolimatta läpi. Parempi siis jos vaikka käyttäisit puolet soijavispiä, puolet kookosta, jos et halua sen dominoivan, tai ostat vaan suoraan jotain muuta. Lisää kermaan tomusokeri ja matcha-jauhe, vaahdota ja asettele lusikalla tai pursota pursotuspussin avulla muffinssien päälle. Laita päälle myös azuki-paputahnaa, mikäli sitä jostakin löysit.

Nam!

Nam!

Vegaaniset minttusuklaa-muffinssit kuorrutteella

Minttusuklaamuffinssit kuorrutteella

Minttusuklaamuffinssit kuorrutteella

Tein nämä muffinssit pikkusiskon syntymäpäiväjuhlille, joihin osallistui myös kasvissyöjiä, ja hyvin menivät kaupaksi! Epävegaaninen vaihtoehto syntyy tietenkin muuttamalla soijatuotteet maitotuotteiksi. Käsittääkseni tällaisia kuorrutettuja muffinsseja kutsutaan nimellä cupcake, mutta päätin silti nimetä ne otsikossa muffinsseiksi.

Muffinssi-taikinaan tarvitset:

  • 2 dl vehnäjauhoja
  • 1 dl kaakaojauhetta (makeuttamaton)
  • 1 tl leivinjauhetta
  • ½ tl ruokasoodaa
  • ½ tl suolaa
  • 1- 1,5 dl soija-, kaura- tai riisimaitoa (tai maitoa, jos et ole vegaani)
  • ½ dl rypsiöljyä
  • 1 tl omenaviinietikkaa
  • 1-1,5 dl sokeria
  • vanilja- tai vanilliinisokeria maun mukaan tai 1 tl vanilja-aromia
  • 1 tl piparminttu-aromia

Laita uuni lämpiämään 225 asteeseen. Muffinssejen kohoamista auttaa myös, jos asetat uunin pohjalle uniinkestävän kulhon, jossa on hieman vettä. Vesihöyry kohottaa muffinsseja. Sekoita kulhossa keskenään jauhot, kaakaojauhe, leivinjauhe ja ruokasooda. Toisessa kulhossa sekoita loput aineet ja vatkaa hetki sähkövatkaimella. Lisää kuivat aineet taikinaan ja sekoita.

Ota esiin uuninpelti ja asettele sille paperisia muffinssivuokia tai käytä metallista muffinssivuokaa (jos et käytä paperivuokia, voitele metalliset vuoat ensin hyvin rasvalla). Täytä muffinssivuoat taikinalla lähes pintaanasti riippuen siitä, haluatko niiden kohoavan vuoan yli vai vain yläreunaan asti. Laita muffinssit uuniin ja odota. Muffinssit ovat kypsiä kun tökkäät tikun (tai haarukan) niiden keskelle ja siihen ei tartu lainkaan taikinaa. Ota muffinssit ulos uunista jäähtymään.

Muffinssit uunissa

Muffinssit uunissa

Muffinssien jäähdyttyä ne voikin sitten kuorruttaa (kuumien muffinssien päällä kuorrute vain sulaisi). Tässä kuorruteohje:

  • soijavispikermaa, kookoskermaa tai vaikkapa kauravaniljakastiketta (tavallista kuohu/vispikermaa epävegaanisille ihmisille)
  • tomusokeria
  • vihreää elintarvikeväriä
  • piparminttuaromia

Itse käytin yhden purkin soijavispikermaa ja puoli paketillista kookoskermaa. Jos käytät kookoskermaa, ota huomioon, että kookoksen maku maistuu sitten kuorrutteessa. Sitruunamehulla ja piparminttuaromilla voit toki koettaa peittää sitä hieman, mutta tuskin kokonaan. Vatkaa vaahto sähkövatkaimella KYLMÄNÄ eli viilennä kermat kylmässä jääkapissa tai pidä pieni tovi pakastimessa ennen vaahdotusta. Lisää vaahtoon tomusokeria makeuttamaan ja muutama tippa elintarvikeväriä. Piparminttuaromi on aika voimakasta, joten käytä sitä varoen. Laita kuorrutevaahto pursotuspussiin ja pursota muffinssien päälle. Itse olen todella surkea tässä enkä saanut vaahdosta tarpeeksi kiinteää, joten lopputulos ei ollut kaunein mahdollinen. Halutessasi ripottele päälle vielä koristenonparelleja tai pieniä karkkeja.

VINKKI: Jos haluat muffinsseihin lisää suklaan makua, ennen kermavaahtokuorruttamista sulata hieman tummaa- tai maitosuklaata ja sivele/pursota sitä muffinssien päälle tai vaikka ennen paistovaihetta piilota jokaisen muffinssin sisälle suklaapala. ;)

Huhtikuu 7, 2009

Okonomiyaki

Okonomiyaki majoneesilla ja okonomiyaki-kastikkeella

Okonomiyaki majoneesilla ja okonomiyaki-kastikkeella

Okonomiyaki (お好み焼き) on yksi mun lempijapanilaisruuista. Japanissa kun ensimmäistä kertaa tätä maistelin sen sanottiin olevan  “a Japanese pancake”, mutta olen kuullut Okonomiyakia myös kutsuttavan kaalimunakkaaksi tai japanilaiseksi pyttipannuksi/pizzaksi. Itse Okonomiyaki tarkoittaa suunnilleen että “sitä mitä haluat paistettuna” mikä kertoo hyvin ruokalajin idean: siihen voi lisätä lähes mitä vaan mitä kaapista sattuu löytymään. Periaatteessa Okonomiyaki on raastettua tai pieneksi suikaloitua kaalia ja taikinaa + halutut täytteet/päälliset kuten esim. porsaanliha, kana, äyriäiset, juusto, erilaiset kasvikset yms. Erittäin yksinkertaista, halpaa ja helppoa siis!

Ainesosalista:

  • kaali
  • vehnäjauhoja
  • kananmunaa (voi jättää poiskin, mutta tuskin pysyy hyvin koossa ilman)
  • vesi tai dashi (japanilaisissa ruuissa usein käytettävää lientä, joka on tehty keittämällä merilevää ja kuivattua tonnikalaa)
  • suola
  • täytteitä: porsaanlihasiivuja (pekonia), kananpaloja, kasviksia, äyriäisiä, juustoraastetta, nuudeleita, mitä ikinä haluat
  • päälle majoneesia ja/tai okonomiyakikastiketta (merileväsilppua (nori), kuivattuja kalalastuja (katsuobushi), inkivääriä)
Vettä, jauhoja ja kananmunaa

Vettä, jauhoja ja kananmunaa

Silppua kaali suikaleiksi tai pieneksi silpuksi, raastinraudalla saa myös ihan kivan kokoista silppua. Viiden ihmisen ateriaan kuluu helposti kokonainen kaali, mutta tarkkaa määrää on

Sekoita kaali taikinaan

Sekoita kaali taikinaan

vaikea arvioida. Jäljelle jääneen taikinan voi aina laittaa jääkaappiin ja paistaa vaikka seuraavana päivänä. Sekoita kulhossa vehnäjauhoista, vedestä ja muutamasta kananmunasta (itse käytin 1 kananmuna per syöjä, mutta välttämättä niinkään monta ei tarvita) jugurttimainen taikina, lisää suolaa maun mukaan. Taikinasta ei kannata tehdä liian löysää! Lisää taikinaan silputtu kaali ja sekoita.

Jotkut lisäävät loput täytteet kaalin tavoin suoraan taikinaan tai sitten paistavat ne erikseen pannukakun päällä. Kumpikaan tapa ei ole väärä, itse lisäsin täytteet (tällä kertaa katkarapuja ja pekonia) suoraan taikinaan ja sekoitin.

Paista pannulla rypsiöljyssä

Paista pannulla rypsiöljyssä

Lämmitä paistinpannulla hieman rypsiöljyä ja kun se on kuumaa, kaada sopiva määrä taikinaa pannulle ja muotoile lastalla pyöreän malliseksi lättänäksi keoksi. Anna kypsyä kunnes pannukakku on jo tarpeeksi kiinteä ympäri kääntämiseen ja pohjasta ruskea. Paista toinen puoli myös. Jotkut paistavat Okonomiyakia kovalla lämmöllä nopeasti (muutama minuutti), mutta japanilainen isäntäperheeni ainakin paistoi hitaasti keskilämmöllä, enpä näe kummassakaan tavassa mitään eroa, nälän mukaan lienee paras vaihtoehto ;). Tavallisella paistinpannulla Okonomiyakin teossa on se huono puoli, että kaikki ruokailijat eivät voi syödä samaan aikaan ja toiset joutuvat aina odottelemaan (ja kuolailemaan) vuoroaan. Mutta ainakin siinä oppii kärsivällisyyttä!

Halutessassi pursota pannukakun päälle majoneesia ja okonomiyaki-kastiketta. Okonomiyaki-kastiketta saa ostaa ainakin Helsingin Tokyokanista ja se on makeaa, tummanruskeaa kastiketta. Samaisesta liikkeestä löytyy myös erityisesti Okonomiyakin tekoon tarkoitettua Okonomiyaki-jauhoa (Okonomiyakiko), kalalientä (dashi), japanilaistyylistä majoneesia, Okonomiyakin päälle ripoteltavaa merilevää (nori) sekä kalalastuja (katsuobushi), jos haluat tehdä mahdollisimman autenttista Okonomiyakia. Okonomiyaki-kastike on mielestäni ehdoton must, mutta esimerkiksi Okonomiyaki-jauhojen sijaan käy ihan vehnäjauhot. Itseasiassa Japanissa näin Okonomiyaki-taikinaan raastettavan myös valkoista kasvia (jamssi?), mutta en tiedä ko. kasvin saatavuudesta Suomessa ja ilmankin tuli ihan hyvää :).

Nam! :)

Nam! :)

Toteutettu WordPress-ohjelmiston voimalla